Risteilyt
Opas erilaisiin risteilyt matkoihin, kuten jokiristeilyhin, järviristeilyihin, ja risteilyihin ulkomaille ja ulkomailla, kuten Tukholman risteilyihin.
Risteilyistä on tullut merkittävä osa turismi teollisuutta, ja arvioiden mukaan noin 14 miljoonaa asiakasta käyttää risteilylaivoja turismitarkoituksessa vuosittain. Risteilyjen profiilia ovat nostaneet populaarikulttuurissa varsinkin risteily-TV show ohjelmat, kuten Yhdysvaltalainen "Lemmenlaiva" sarja, joka oli suosittu vuosina 1977–1986. Ensimmäinen risteilyalus joka rakennettiin nimenomaan turismia varten oli nimeltään "Prinzessin Victoria Luise", Hamburg-America Line laivavarustamoa varten vuonna 1900. Nykyään parhaimmat alueet risteilyloman viettoon löytyvät sekä Euroopan alueelta että Pohjois-Amerikasta, ja myös Aasiasta löytyy rajattuja alueita, joilla risteilyloman vietto on mahdollista. Useimmiten risteily alukset kulkevat reittejä, joilla matkustajat palaavat takaisin lähtösatamaansa risteilyn lopuksi. Pohjoismaissa risteilymatkat muodostavat myös vaihtoehtoisen matkustustavan suurten kaupunkien, kuten Tukholman, Turun, ja Helsingin välillä. Suurimmat risteilylaivat voivat nykyään majoittaa kerrallaan jopa 4,300 ihmistä kerrallaan, mutta työn alla on jo yli viiden tuhannen matkustajan laivojen rakentaminen. Risteilylaivat ovat useimmiten rakennettu kuin kelluviksi hotelleiksi, ja niiden miehistöön kuuluu hotelleille tyypillinen asiakkaiden viihtyvyydestä huolen pitävä joukko ihmisiä. Suositut Laivaristeily AlueetSuosituin alue risteilyille on tutkimusten mukaan Pohjois-Amerikka, jossa noin 70% kaikista turistiristeilyistä tapahtuu, ja jossa Karibian saaret olivat ykkös matkakohde. Manner-Euroopan alueella tapahtuu maailman risteilyistä noin 13%, ja suosituin alue Euroopassa risteilylle on Välimeri. Nopeiten kasvava alue risteilyille Euroopassa on kuitenkin Baltian meren alue, ja nopeimmin kasvavina käyntisatamoina Kööpenhamina, Pietari, Tallinna, Tukholma, ja Helsinki.
24h Risteily24h risteily on mahdollista tehdä Suomesta sekä Tallinnaan että Tukholmaan. 24h Risteily
22h Risteily22h risteily mahdollisuuden tarjoaa mm. Tallink Baltic Princess risteilyllä Tallinnaan. 22h Risteily
Alaskan RisteilyResursseja ja työkaluja Alaskan risteily varausten tekoon ja parhaiden hintojen ja monipuolisimman valikoiman löytämiseen. Alaskan Risteily
Agri RisteilyAgri risteily on Suomen Rehun ja Agrimarkkinoiden asiakkaille ja sidosryhmille varattu laivaristeilytapahtuma. Agri Risteily
Blues RisteilyBlues Risteily on osa Imatra Big Band festivaaleja, ja tapahtuu m/s Camillan kyydissä. Blues Risteily
Bile RisteilyBile risteily tapahtumia on varsinkin Tallinkin laivoilla, kuten Seiskan bileristeilyt, The Voicen The Risteily, ja Abiristeilyt. Bile Risteily
BB RisteilyBB risteily on TV:n Big Brother shown yhteyteen liitetty laivaristeily, johon osallistuu tyypillisesti useita BB:ssa mukanaolleita. BB Risteily
Heavy RisteilyHeavy risteily matkoja on järjestetty Suomessa vuodesta 2007, jolloin ensimmäinen virallinen risteily tapahtui M/s Galaxy laivalla. Heavy Risteily
Goulet RisteilyGoulet risteily on Aurinkomatkojen omatoimimatka risteily jonka alkusatamaksi voi valita joko Fethiyen tai Marmariksen sataman Turkissa. Goulet Risteily
Gotlanti RisteilyGotlanti risteily on mahdollista tehdä mm. Kristina Cruises ja Destination Gotland laivayhtiöiden kanssa. Gotlanti Risteily
Educa RisteilyEduca risteily on Educa opetusalan messujen yhteydessä järjestettävä jokavuotinen messuristeily. Educa Risteily
Helsinki Tukholma RisteilyHelsinki Tukholma risteily on tarjolla laivayhtiöistä Tallink Siljalta ja Viking Lineltä. Helsinki Tukholma Risteily
Helsinki Pietari RisteilyHelsinki Pietari risteily on mahdollista tehdä mm. Kristina Cruises laivayhtiön avulla. Helsinki Pietari Risteily
Itämeren RisteilyItämeren risteily on mahdollista tehdä Kristina Cruises, Viking Line, ja Tallink Silja Line laivayhtiöiden avulla. Itämeren Risteily
Ilmainen RisteilyIlmainen risteily on mahdollista saada mm. erilaisten arvontojen kautta, joita on tarjolla myös netissä. Ilmainen Risteily
Karibianmeren RisteilyResursseja ja vinkkejä Karibianmeren risteily varaamiseen ja parhaiden hintojen ja laajimman valikoiman löytämiseen. Karibianmeren Risteily
Jazz RisteilyJazz risteily on mahdollista tehdä mm. Sunlinesin Helsinki Sightseeing risteilyn mukana. Jazz Risteily
Laatokan RisteilyLaatokan risteily on tarjolla matkatoimistoista mm. Ysimatkojen ja Matka Agentit matkatoimiston kautta. Laatokan Risteily
LOB RisteilyLOB risteily on Ammattikorkeakoulu Laurean vuosittainen opiskelijaristeily. LOB Risteily
Luxus RisteilyVinkkejä parhaisiin tapoihin löytää luxus risteily paketteja maailman ympäri. Luxus Risteily
Love Boat RisteilyLove Boat risteily tapahtumia järjestää Sun Lines Helsingin saariston risteilynä. Love Boat Risteily
Maraton RisteilyMaraton risteily on mahdollista tehdä mm. Viking Linen kanssa Tukholman maratonin kohdalla. Maraton Risteily
Matkapojat RisteilyMatkapojat risteily valikoimaan kuuluvat mm. miniristeilyt, Tukholman ja Tallinnan laivaristeilyt, sekä teemaristeilyt. Matkapojat Risteily
Piknik Risteily TurkuPiknik risteily Turku on mahdollista tehdä miniristeilynä Maarianhaminaan Viking linen kanssa. Piknik Risteily Turku
Mini RisteilyMini risteily matkoja on mahdollista tehdä esimerkiksi Helsingin saaristoon, ja ne kestävät tyypillisesti muutamasta tunnista puoleen päivään. Mini Risteily
Punaisenmeren RisteilyPunaisenmeren risteily on mahdollista tehdä mm. Kristina Cruises laivayhtiön kanssa. Punaisenmeren Risteily
Päivä Tallinnassa RisteilyPäivä Tallinnassa risteily ohjelmia tarjoavat sekä Tallink Silja Line että Viking Line. Päivä Tallinnassa Risteily
Riikan RisteilyRiikan risteily on mahdollista tehdä Helsingistä tai Turusta mm. Silja Linen avulla Tukholman sataman kautta. Riikan Risteily
Regina RisteilyRegina risteily on Kristina Cruises laivayhtiön ympärivuotinen risteilyohjelma M/S Kristina Regina laivalla. Regina Risteily
Päivä Tukholmassa RisteilyPäivä Tukholmassa risteily on tarjolla laivayhtiöistä Viking Linelta ja Tallink Silja Linelta. Päivä Tukholmassa Risteily
Risteily AhvenanmaalleRisteily Ahvenanmaalle on tarjolla risteily-yhtiöistä Tallink Silja Lineltä, Viking Lineltä, Kristina Cruises laivayhtiöiltä ja Ålandstrafiken saaristolauttojen avulla. Risteily Ahvenanmaalle
Risteily HelsingistäRisteily Helsingistä on mahdollista tehdä mm. Tallinnaan, Tukholmaan, Rostockiin, ja Suomen saaristoon. Risteily Helsingistä
Risteily AikataulutLinkkejä kansainvälisten risteily aikataulut löytämiseen maailmalta. Risteily Aikataulut
Risteily JyväskylästäRisteily Jyväskylästä on tarjolla laivayhtiöistä Päijänne-Risteilyt Hildéniltä, Rhea Shiplinesilta, ja Päijännematkat Koskiselta. Risteily Jyväskylästä
Risteily KuopiostaRisteily Kuopiosta on mahdollista tehdä varsinkin Kallavedellä, mutta tarjolla on pidempiäkin risteilyjä. Risteily Kuopiosta
Risteily KotkaRisteily Kotka ovat tarjolla laivayhtiöiltä kuten MeriSet, Metsolan Merimatkat, ja Kristina Cruises. Risteily Kotka
Risteily TarjouksetVinkkejä parhaiden risteily tarjoukset löytöjen tekoon niin kotimaan kuin kansainvälisten risteilyjenkin osalta. Risteily Tarjoukset
Risteily TampereeltaRisteily Tampereelta on mahdollista tehdä mm. Katrina Linen ja Hopealinjan kanssa Risteily Tampereelta
Risteily TurustaRisteily Turusta on mahdollista tehdä Maarianhaminaan, Tukholmaan, ja Turun saaristomaisemiin. Risteily Turusta
Risteily ViipuriinRisteily Viipuriin on tarjolla laivayhtiöistä Saimaan Matkaverkolta. Risteily Viipuriin
Roll RisteilyRoll risteily ohjelmien avulla voit risteillä pääasiassa Kuopion lähivesillä, kuten Kallavedellä. Roll Risteily
Rock RisteilyRock risteily on tarjolla mm. Hopealinjan risteilynä Tampereelta. Rock Risteily
Seinen RisteilySeinen risteily on tarjolla suomalaisista laivayhtiöistä Kristina Cruises:lta ja kansainvälisistä Uniworld:lta ja Viking River Cruises:lta. Seinen Risteily
Spine RisteilySpine risteily on nimeltään Spinefeast - metalliristeily, ja se järjestetään kerran vuodessa Spinefarm Records levy-yhtiön toimesta. Spine Risteily
Tallinna Risteily HotelliTallinna risteily hotelli paketteja on tarjolla mm. Tallink Silja Linelta. Tallinna Risteily Hotelli
Turku Tukholma RisteilyTurku Tukholma risteily on mahdollista tehdä Viking M/S Amorella, M/S Isabella, Silja Galaxy ja Silja Europa laivoilla. Turku Tukholma Risteily
Vaasa Uumaja RisteilyVaasa Uumaja risteily on mahdollista tehdä mm. RG Line laivayhtiöllä. Vaasa Uumaja Risteily
VVV RisteilyVVV risteily (eli Vappu Viinat Verottomana - risteily) on Oulun Yliopiston kauppatieteiden opiskelijoiden jokakeväinen opiskelijaristeily. VVV Risteily
Visby RisteilyVisby risteily on tarjolla mm. jatkoristeilynä Viking Linen Tukholman risteilyille. Visby Risteily
Äänisen RisteilyÄänisen risteily on tarjolla matkatoimistoista mm. Suomen Matkatoimistosta ja Kouvolan Matkatoimistolta. Äänisen Risteily
Ylexxl RisteilyYlexxl risteily on YleX kanavan kuuntelijaristeily, joka on yleensä järjestetty marraskuussa. Ylexxl Risteily
|